Kulmat kuntoon!

Tämän syksyn iso trendi kauneudessa on kulmakarvat. Siistityt, luonnolliset kulmat antavat tilaa silmille ja erityisesti silmälasien käyttäjien olisi hyvä huomioida kulmien kunto. 
Suosin säännöllistä nyppimistä, muotoilua ja värjäämistä. Kulmakarvojen värjääminen kannattaa kuitenkin jättää ammattilaiselle. Jos olet arka muotoilemaan kulmiasi, niin pyydä ammattilaisen tehdä se ja huollat hajakarvat itse pois aika ajoin kotona. 

Monilla kasvaa luomella hyvin hentoa, vaaleaa karvaa, jota on lähes mahdoton saada pinseteillä pois. Parhaimman tuloksen saa sokeroimalla tai vahaamalla pienet hennot karvat kokonaan pois muutamaksi viikoksi.

Kulmat ovat harvoin täydelliset. Osalla karvoja on liikaa, osalla liian vähän. Osalla kulmat ovat liian kapeat, vääränväriset tai täysin hoitamattomat. Mutta kukin tehköön niinkuin parhaaksi näkee :)
Trendit ohjailevat kulmien värejä ja muotoja, mutta tähän trendiin en ole koskaan lähtenyt mukaan. Omat kulmani huollan kerran viikossa.

Koska alunperin toiveenani oli, että blogissani olisi vähän kaikkea kaikille, pyysin kulmakarvojen muotoiluun kuvattavaksi anoppini. Ensinnäkin siksi, että mitä enemmän tulee ikää mittariin, niin kulmien muotoiluun kannattaa panostaa. Ikääntymisestä johtuen, kasvojen ihon kimmoisuus laskee, näin ollen kasvojen muoto muuttuu, koska kasvojen piirteet laskevat. Kulmakarvojen oikeaoppisella muotoilulla ja kevyellä värillä, saadaan aikaan kasvoja kohottava illuusio.

Otin muutaman kuvan esimerkiksi samalla kun muotoilin anopin kulmat. Ohessa olevat opit toimivat kaikenikäisille!







Aloitetaan! Kulmakarvojen klassinenlinja löytyy, kun linjaat siveltimen kiinni nenänpieleen. Jos nenäsi on leveä, mittaa oikea aloituskohta sieraimen keskeltä.
Nypi karvat, jotka jäävät nenänvarren yläpuolelle eli kulmakarvojen väliin.












Kulmien korkeinkohta löytyy, kun asetat siveltimen pupillin ulkoreunan alle. Tässä on kohta, jossa kulmakarvasi ovat siis korkeimmillaan. Tähän asti kulmien linja on nouseva, suhteessa 2:3 ja tästä kohtaa ne lähtevät laskemaan suhteessa 1:3.








  


Sopiva pituus kulmille löytyy, kun käännät siveltimen silmänurkan viereen, niin että linja on samassa suhteessa nenänpielen kanssa. 
Ja ei muuta kun nyppimään! Itse merkitsen nämä kohdat kevyesti meikkikynällä ja aloitan hahmottelun.









Toisin kuin monta kertaa korostetaan, kulmia VOI ja PITÄÄ nyppiä myös yläpuolelta, JOS siellä on linjaan kuulumattomia hajakarvoja! Aloita kuitenkin nyppiminen varovasti ja nypi vain YKSI karvarivi kerrallaan. Ota välillä peiliin etäisyyttä tai ota itsestäsi valokuva jotta näet, että et nypi liikaa! Mieluummin hieman varovainen ote, kuin heti isolla kädellä. 

Harjaa lopuksi kulmakarvoja ylöspäin ja leikkaa varovasti manikyyrisaksilla liian pitkät kärjet pois. Nyt huomaat, että karvat istuvat kauniimmin linjassa. Jos joukossa on hyvin pitkiä, yksittäisiä, paksuja karvoja, voit nypätä sellaisen kokonaan pois pinseteillä. 

Värjäys tehdään aina hiustensävyn mukaan. Anoppi pitää hyvin luonnollisista kulmista, joten valitsin hänelle ainoastaan Lumenen sävyttävän kulmakarvavahan. Vaha harjaa ja pitää kulmat päivänajan mallissa ja tuo hieman väriä karvoihin. 

Yläpuolella olevassa kuvassa olen siistinyt kulmat valmiiks. Alakuvassa kulmat ovat valmiit ja niihin on harjattu hieman edellä mainittua kulmavahaa. Aikamoinen ero pienellä vaivalla, vai mitä? :)

Olin tyytyväinen, malli oli tyytyväinen ja anopin meikkipussiin jäi uusi tuttavuus, 
Lumenen kulmakarvavaha! ;)

Eija

Kommentit

  1. Kiitos tästä, hyödyllinen postaus. Mulla on ihan vaaleat kulmat ja toinen kasvaa hajanaisemmin kuin toinen. Varsinaiset murheenkryynit. Meikkaan yleensä kulmakynällä, kulmavärillä ja värittömällä geelillä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että postaus säväytti! ;)
    Työssäni olen huomannu, että kulmat aiheuttaa eniten vaikeuksia meikkaamisessa. Eikä pelkästään muotoilu, vaan myös sävyjen valinta (siitä pitääkin varmaan tehdä oma postaus?). Itse suosin nykyään Anastasia Beverlyhills:in kulmavärejä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit