Vuoden ensimmäinen boxi!

Viikolla sujahti laatikkoon vuoden ensimmäinen Livbox.

Joulukuun ylläreistä jäi ehkä hieman huono maku...
täytyy siis rehellisyyden nimissä mainita, että mulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tästä boxista. Joten. Antaa laatikon avautua, olen valmiina!

Boxin esittelykortissa luvataan ihastuttavia tuotteita niin sisäiseen kuin ulkoiseen hyvinvointiin. 

Salaa toivoin, että laatikossa olisi ollut Lumenen uutuus seerumi tai saman merkin uutuus ripsiväri. 
Toteutuiko?

No ei ihan! Mutta läheltä liippasi :)



Lumene uutuus, True Mystic Precise Tip, silmänrajaustussi.
Uskokaa tai älkää, edellisenä iltana ihmettin meikkikaapilla, että mullahan ei muuten ole YHTÄÄN silmänrajaustussia. No nyt on! Se tuli kuin tilauksesta.

Tussi on tarkka, jonka avulla saa tehtyä h-y-v-i-n ohuen rajauksen ripsien tyveen. Tussi päästää sopivasti väriä. Se on joidenkin tussien kohdalla ongelma, että väriä tulee katkonaisesti, joten rajaus on helposti hyvin epätarkka ja rosoinen. Ja koska tästä on saatavilla myös ruskea, niin sen kotiutan vielä itselleni. Tykkäsin! :)


SB12 Suuvesi.

No mutta hei! Mä rakastan hammaslankaa ja muutenkin hampaiden puunausta. Tätä suuvettä olen käyttänyt jo muutaman vuoden, matkakoko oli erittäin tervetullut.

Philosophy, Miracle worker, anti-age voide.
24-h voide ikääntymisen merkkejä vastaan. 
Näitä anti-age voidenäytteitä on kertynyt kohtalainen kasa kaappiin. 
Nyt täytyy löytää sopiva testaaja niille :)


Sitten oli hyvin mielenkiintoinen uutuus!
Tena Skin Cream.
Tena perusvoide. 
Tämähän on sitten mun miehen lempituote, yhdellä sipaisulla ja samasta purkista koko kroppa rasvattuna :) Sopii siis kasvoille, käsille, jaloille, koko vartalolle. 
Tuote on hajusteeton ja voide imeytyi nopeasti. 
Tena on kehitellyt kokonaisen ihonhoitosarjan, jonka valikoimasta löytyy puhdistus -ja kosteustuotteita jokapäiväiseen käyttöön.


 Extrana boxissa oli Salus Vitamiinijuoma.
Yrttiuute-vitamiini-hedelmämehu-rautavalmiste.
Auttaa vähentämään uupumusta, väsymystä ja edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa. Juotiin testipullo (10ml) miehen kanssa puoliksi. Molemmat irvisti :) Maku nyt ei ollut verrattavissa siihen, kun nuoruudessa vanhemmat laittoivat juomaan kalanmaksaöljyä. Nyt siskoni mun, kädet ilmaan jos muistatte miltä se maistui! :) 
Salus oli huomattavasti parempaa ;)
Tuote sopii raskauden ja imetyksen aikana käytettäväksi. 




No jos jäi Salus:ista hieman paha maku suuhun, niin heitettiin perään äkkiä muutama Cashewpähkinä!
Anyday:n Cashewpähkinä pussi oli ihana lisä :)
Otin kuvia ja mutustelin näitä siinä samassa. Itse syön kourallisen pähkinöitä päivittäin, mutta jos nyt sallitte mainita, ei nää vetäny vertoja Mauste-Sallisen Cashew -pähkinöille :)


Kirsikkana kakun päällä on Cutrinin hiuspohjaan jätettävä tehokosteuttaja.
"Välitön ensiapu erityisen herkälle ja kuivalle hiuspohjalle. Sopii päivittäiseen käyttöön, rasvoittamatta hiuksia."

TÄMÄ on NIIN mielenkiintoinen tuote, että haluaisin kuulla, onko joukossa joku, joka on kokeillut ja havainnut tuotteen toimivuuden?
TAI jos lukijoissa on joku halukas, joka haluaa tätä tuotetta kuivaan päänahkaansa kokeilla, niin nyt saa jättää kommentin postaukseen. Lähetän tuotteen yhdelle halukkaalle, joka lupaa sitä kokeilla ja kärsii kuivasta päänahasta. Kirjoitetaan sitten uusi postaus, jossa on testitulos, vai mitä?

Yhteenvetona todettakooon; vuosi alkoi kivasti boxin saralla!
Itse tykkäsin tästä, koska oli paljon kivoja uutuuksia testiin :)

Eija



 
 

Kommentit

  1. Lumenen tussi täytyy koittaa!!!
    Ylläri toi Tena-voide, tuotemerkki vie mielikuvat vaan tietylle alueelle. :-D
    Hiuspohjasta: just eilen pesun jälkeen rapsuttelin kuivaa nahkaa hiusten seasta ja kirosin kiristävää tunnetta! Mä voin siis HYVIN mielelläni testata Cutrinin tuotteen!!!

    VastaaPoista
  2. Hei loistavaa Maija!
    Pistän sulle YV:llä viestiä, saat tuotteen ja sit katotaan muutaman käyttökerran jälkeen oliko tuotteesta jotain iloa! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä tuo Tena-voide löysi kans tyytyväisen käyttäjän miehestä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit