Ovet ovat avoinna!

Oikein hyvää perjantaita!

Oon aina haaveillut järjestäväni lukijatapahtuman. Siis sellaisen, että jonain päivänä saisin nähdä kasvotusten lukijoitani, kiittää ja rupatella yleismaailmallisista asioista sekä tietty kosmetiikasta :)

Moni teistä taitaakin tietää työllisyystilanteeni eli sen, että työskentelen osan aikaa viikosta 
Turun Kosmetologikoululla. 

Tämä yksityinen Kosmetologikoulu on se samainen koulu josta itse valmistuin aikoinaan
 Diplomi-Kosmetologiksi. Koulu on historialtaan edennyt kunnioitettavaan ikään.
 Yli 50 vuotta se on palvellut asiakkaitaan Turussa.

Koulun johtaja, Rehtori Eija Rosenberg on pitänyt koulun lippua yllä itsellään jo yli 30 vuotta.
Todella kunnioitettavaa. Pitkään matkaan on mahtunut tottakai sitä ja tätä, mutta olen miettinyt myös omaa suhdettani kouluun. 

En oikeasti olisi tässä pisteessä ilman koulun johtajaa. Eija on puskenut itseäni eteenpäin ja ohjannut saavuttamaan toiveeni. Omalla työlläni tietenkin. Mutta olisinko välttämättä lähtenyt tiettyyn suuntaan ilman Rehtoria?

En olisi.

Vaikka olinkin muutaman vuoden muualla töissä, niin Eija kotiutti minut kouluun töihin samalla mentaliteetillä kuin olisi kotiin palannut vuosien jälkeen.
Olin jo monen haaveen suhteen luovuttanut, mutta niin vain rehtori "työnsi" minut linnun lailla mm. maskeerauksen SM-kilpailuihin, joissa lopulta voitin hopeaa! Tuo voitto on ollut elämäni käännekohta. Silloin päätin aloittaa jossain vaiheessa tekemään enemmän meikkaajan töitä.

Siitä kilpailuun lähdöstä onkin itselläni sellainen "opettelehan lintu lentämään mielikuva".
Miten seison huteralla oksalla ja Rehtori tökkää vähän vauhtia. Lähdet putoamaan ja yhtäkkiä vaan avaat siipesi juuri ennen maata ja kurvaat ylöspäin :)

En missään nimessä halua ämpätä tapahtumia päällekkäin, tämä ei ole lukijatapahtuma vaan koulumme viettää ensi viikolla Avoimet ovet -päivää!

Olen muutaman kerran törmännyt koululla lukijoihini, joten ajattelin laittaa tänne blogiin nyt koulumme virallisen kutsun :)


Vaikka tilaisuus kulkee nimellä "Äitienpäivän avoimet ovet", niin älkää missään nimessä luulko että ovella kysytään että oletko äiti? :)

Olette kaikki tervetulleita tutustumaan kouluumme tiistaina 8.5. klo 10-18.00!

Osoite on Yliopistonkatu 23 A ja 3.kerros

Tapahtumassa on:

*kahvitarjoilu
*lahjakorttitarjouksia (vaikka äidille lahjaksi?)
*tuotetarjouksia
*joka viidennelle kävijälle yllätyslahja

ja lisäksi oppilaamme tekevät ihania edullisia minihoitoja!

Valittavana seuraavat hoidot:

-Minispajalkahoito 20€
-Expresskäsihoito 10€
-Pikameikki 10€
-Päähieronta 5€
-Kestolakkaus sormenkynsiin 19€
-Ripsi- ja kulmavärjäys 15€ (erikseen 10€)

Kaikki hoidot ilman ajanvarausta saapumisjärjestyksessä! 

Tulkaa hemmotteluun :)


Meillä on koululla käytössä Bluesky -kestolakat, jotka pysyvät luonnonkynnellä n. 3-4 viikkoa.
Valittavana on uusia, upeita kesänsävyjä!
Nyt kannattaa tulla laittamaan kynnet kesäkuntoon :)



Tiistaina, 8.5, toivottavasti nähdään koululla? :)

Eija <3

Kommentit

Suositut tekstit