Riisuttu totuus

Moikka!

 Varmasti monelle jo entuudestaan tuttu LUSH tulee tänään pienellä kaistaleella esittelyyn!
Olen vuosia ollut jo LUSH:in myymälöissä ns. hiljainen turisti eli kierrellyt ja kaarrellyt, ihmetellyt, mutta en ole ostanut juurikaan mitään sieltä. Poislukien nyt muutamaa suihkugeeliä. 

Nyt olenkin monien muiden bloggaajien innoittamana "löytänyt" LUSH:in tuotteineen uudestaan ja testauslistallani on yhtä jos toista toinen toistaan ihastuttavaa tuotetta!

Te joille kyseinen sarja on vielä täysin tuntematon, niin linkkaan heti tähän alle heidän nettisivujen linkin, jota kautta pääsette tutustaan tuotteisiin vielä tarkemmin. Kyseessä on tuoretta, käsintehtyä kosmetiikkaa myyvä sarja.




Sain blogin kautta testiini muutamia tuotteita ja aloitetaan eräällä mielenkiintoisella tuotteella, jonka testasi myös siskoni perhe :) 

LUSH:in shampoopalat olivat itselleni täysin uusi tuttavuus. Kiinteät shampoopalat ovat täysin pakkauksettomia (tai voit halutessasi ostaa pyöreille paloille metallisen peltirasian säilytystä varten).

 Yhdellä palalla pesee jopa 80 hiuspesua!
 Käyttö on hyvin yksinkertaista: hiero kosteisiin hiuksiin suoraan shampoopalaa tai vaahdota palaa käsien välissä ja hiero hyvin hiuspohjaan ja pituuksiin. Huuhtelu lopuksi huolellisesti.

No ensimmäisenä mulle heräs aivan totaalinen epäillys shampoota kohtaan.
Siis tuolla palalla pitäisi hiukset pestä? 

Olin täysin varma, että:

a) hiukset ei ole puhtaat käytön jälkeen
b) missä säilytän märän shampoopalasen kun peltirasiaa ei ole
c) ei voi riittää 80 pesua

Kohtalaisen epäileväistä sorttia olen näköjään nykyään! :)

Koska sain testiini 2 erilaista shampoopalaa, niin toisen annoin siskolle ja toisen pidin itse. 

Kerrottakoon, että siskoni on jo omansa kokonaan käyttänyt ja kävi sunnuntaina Helsingin reissulla ostamassa sitä lisää.
Omani on puolillaan, koska shampoita on ollut kesällä aika paljon testissä, joten sanotaan, että n. 20 pesua tein omallani.


Siskoni ihastui täysin tähän yläpuolella olevaan Avocado Co-Wash -hoitopesuun. Tässä kiinteässä palassa yhdistyy sekä hoitoaine että shampoo! Eli et tarvitse lisäksi muuta hoitoainetta.
Koska itse en tätä tuotetta testannut, mutta tuoksuttelin, niin pakko kyllä kehua tuotteen raikasta tuoksua! Avokado ja kaakaovoi elää tässä tuotteessa täydellisessä sovinnossa :)
Hinta n. 12,95€

Itselläni oli käytössä "Honey I Washed My Hair" -pala. Lupaus: 
"Hunajainen shampoo tuoksuu toffeelta ja tekee hiuksista ilmavat, kiiltävät ja pehmeät".

Palatakseni nyt niihin epäilyttäviin alkusekkoihin, jotka heti nousivat itselläni pinnalle:

a) hiukset TODELLA olivat puhtaat käytön jälkeen. Edes pesukertojen määrää ei tarvinnut nostaa. Ensimmäinen epäillys siis kumottu :)

b) olisin todella kaivannut peltirasiaa säilytykseen, sillä en oikein tiennyt mihin laskea kylpyhuoneessa tuon märän shampoon palan. Meillä on suihkulokerot seinässä kylpyhuoneessa ja siihen en halunnut tätä laskea. Nostin sen kuivamaan erään vartalokuorintarasian päälle, mutta suosittelen tilaamaan samalla sen peltirasian. Siinähän sitä on kiva myös kuljetella matkoilla mukana.

c) puolet tuotteesta käytetty ja noin 20 pesua takana. En siis todellakaan saa sitä riittämään 80 pesuun. On kyllä pakko tunnustaa, että tuon palan vaahdottaminen lähti ehkä vähän näpistä... :) Sitä oli niin kiva hinkuttaa tukkaan ja vaahtosikin niin kauniisti. Säästeliäämpi varmasti pesee sen lähes 60 pesua. Mutta että 80?

Siskoni ihastui myös tuotteen tuoksuun, pesevyyteen ja siihen, kuinka sileiksi hiusket kuivuessaan jää. 


Nämä tuorekasvonaamiot ovat varmasti jääneet eniten roikkumaan toivelistalleni. 

Ja nyt kun viimein sain testiini monikäyttöisen syväpuhdistavan naamion "Mask Of Magnamintyn", niin todella tiedän mitä seuraavaksi nettikaupasta heiltä tilaan! Kävin nopeasti läpi heidän tuorekasvonaamiot ja nyt on pakko tilata muutama lisää. 

Tämä tuote hyppäsi suoraan top3 kasvonaamioihini!

Varsinkin näin kesällä tykkään käyttää sekaihollani puhdistavia savipohjaisia naamiota ja samalla myös toivoin naamioiden viilentävän ihoa. Ja tämä naamio todella tekee molemmat! 
Piparminttuöljy tekee iholle voimakkaasti viilentävän vaikutuksen. Tästä hieman "kylmästä tunteesta" kasvoilla ei välttämättä moni tykkää, enkä itsekkään talven kylminä päivinä, mutta näin kesällä saunan jälkeen tunne on ihana! Puhdistava vaikutus tulee kaoliinisavesta, jota tuote sisältää. 

Naamiossa on isot rakeet, joten muista hyödyntää kuorivana nuo ennenkuin poistat tuotteen kokonaan iholta.

Levitä ohut kerros kauttaaltaan kasvoille (ei silmänympärysiholle!) ja anna vaikuttaa 10 minuuttia. Kostuta sormet ja hiero kasvot kauttaaltaan läpi ja lopuksi huuhtele naamio huolellisesti iholta. Jatka seerumilla ja ihovoiteella, avot! Käyttö 1-2 kertaa viikossa. 
Tämä naamio soveltuu myös erinomaisesti vartalolle, joten jos kaipaat puhdistavaa hoitoa yläselälle tai rintakehälle, niin laita ohut kerros ennen saunaan menoa ja huuhtele tuote huolellisesti löylyjen jälkeen pois. 

 Nämä tuorekasvonaamiot ovat valmistettu käsityönä Suomessa.
Tuorekasvonaamiot säilyvät noin neljäviikkoa avattuina ja tuote tulee säilyttää jääkaapissa. 

Hinta  19,95/315g


Muita LUSH:iin tutustuneita ja ihastuneita? :)

Eija 

Kommentit

  1. Mahtavaa! Noi shampoopalat on ihan huippuja ja helppokäyttöisiä. Samaa mieltä kumminkin oon siitä, että pitkissä hiuksissa ei taatusti riitä siihen 80 kertaan. Ehkä ei edes kuuteenkymmeneen.

    VastaaPoista
  2. Honey-shampoopala on ihan mun lemppari. Olin itsekin aikoinaan TODELLA epäileväinen, mutta turhaan. :D

    VastaaPoista
  3. Maria: No itsekkin kyllä epäilen sitä 60 pesukertaa, täytyy pistää tuo pala testiin ja käyttää sitä vähän säästellen :D
    Jonna H: Kiinnostus muistakin LUSH:in tuotteita kohtaan nousi huimasti kun pääsi kunnolla testaamaan niitä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit