Kuka syö itsetunnon?

Heippa!

Ajattelin kirjoittaa välillä mielipiteitäni jostain muusta kuin kosmetiikasta.

Itsetunnosta.

Mihin se välillä katoaa? 

Kuka sen vie?

Mikä sen syö?

Kuka sen saa taas tuotua takaisin?

Kaikilla on varmasti ollut tai on elämässään aikoja jolloin itsetunto on todella maassa, olematon ja sitä joutuu jotkut jopa koko elämän etsimään. Saan välillä kuulla, että olen todella rohkea ja hyvän itsetunnon omaava nainen. 

Miten se sitten näkyy?

Vahvana itsevarmuutena kirjoittaa julkisesti mielipiteitään?

Vahvana luottamuksena laittaa julkisesti omia kuviaan arvosteltavaksi?

Hei! KAIKILLA on välillä itsetunto-ongelmia, jopa minulla.

Olen aina ollut suhteellisen hoikka ja urheilullinen. Joskus jopa "liiankin laiha" omasta ja ystävieni mielestä, mutta vaikka kuinka nuorempana söin, herkuttelin yms, paino ei vain noussut. Lucky me, joku miettii.

Kärsin monta vuotta siitä, että minua haukuttiin koulussa luuviuluksi. Olin todella laiha. En suoranaisesti koe olleeni koulukiusattu, vaan aina painoni (heikkokohtani) otettiin esille. 

Armeijassa koin oleni hyvässä painossa, hyvässä kunnossa, mutta lihaksiton. Joten ei muuta kuin salille ja lenkille! Tätä menoa jatkui koko armeijavuosi, paino nousi aina 75kg asti ja peilissä katsoi takaisin suhteellisen isokokoinen nainen. 

Armeija loppui ja kappas, enää ei 38 koon vaatteet sujahtaneet päälle.

Alkoi taas armoton rallia laihtua, jotta uusia vaatteita ei tarvitse ostaa. Seuraavana vuonna olinkin taas ihan omissa mitoissani ja tyytyväinen ulkonäkööni. 

Olen todellakin huomannut miten painoni vaihtelut ovat vaikuttaneet itsetuntoon. 

Mutta lopulta,

 se on mitätön kärpäsen paskan murto-osa siitä, mikä itsetuntoamme muokkaa.

Miettikää. Katsotte peiliin nyt. Mitä näkyy? Mitä hyvää näkyy?

Kuinka moni heti aloittaa; en tykkää silmistäni, en nenästäni, vatsa pömpöttää jne.

Kuka rehellisesti katsoi peiliin ja sanoi, että näytän hyvältä! 

Ei varmasti kukaan.

Kun tyhjentää kaiken ulkokuorellisen näyttämön itseltään, niin mitä jää käteen?

Olen tällä perustamassa omaa yritystä, kahden terveen lapsen äiti, suhteellisen terveen miehen vaimo (pyörätuoli hieman rajoittaa terveyttä), olen itse terve, omistan kodin, omistan auton, asun merenrannalla, saan juoda aamukahvit rauhassa, minulla on kissa, minun vanhemat ovat elossa ja ovat minulle super rakkaita, sisareni perheineen ovat minulle kaikki kaikessa. 

Muokkaako nämä itsetuntoa? Osittain kyllä. Kun taloudellinen puoli on ok, on helpompi rauhassa miettiä tulevaisuutta, tehdä välillä jopa hieman hulluja hyppäyksiä työelämässä, mutta silti; aina yrittää parhaansa kaikessa. En ole luovuttaja tyyppi, en tuhlaaja, en epäystävällinen, en epäsosiaalinen. Olen kaivanut itsestäni monia erilaisia puolia vuosien aikana esille. Se on myös maksanut minulta ystäviä, se on maksanut työpaikan, se on maksanut parisuhteen.

Jos palataan ulkonäköön niin sanotaan suoraan, että raskaudet ovat muokanneet itsetuntoani rajuiten. 

Tämä voi ja varmasti vaikuttaa monelle pinnalliselta, mutta muistutan, että olen omat lapseni saanut pitkien lapsettomuushoitojen kautta ja  ei ne ajat silti tehneet raskauksista ja niiden jälkeisistä vuosista pyhää.

Tässä kuva, kun odotin toista lastamme raskausviikolla 18.

Melkein siis puolessä välissä raskautta mentiin.

Onnellinen odottaja raskausviikolla 26.

Viikkoja takana 33 ja melkein jo päässä alkoi lähtölaskenta synnytykseen.

Poikamme syntyi tästä kuvasta 5 viikon päästä, raskausviikolla 38+3.

Tässä kuva kun synnytin poikamme. Vuosi 2015 ja toukokuu.

Kuva otettu viisi päivää synnytyksestä.

Huomaa heti mikä turvotus! Nestettä kertyy kehoon, elimistö valmistautuu ruokkimaan lapsen. 

Tässä kuva kaksi ja puoli kuukautta synnytyksestä poikamme ristiäisistä.

Seuraavana kesänä, 2016 otettu kuva. Synnyksestä mennyt vuosi, takana normaalia lapsiperhe-elämää, huonosti nukuttuja öitä, normaalia ruokavaliota ja 12 viikkoa juoksua. Aloitin valmennetun juoksukoulun kun imetys päättyi. 

Siskoni tytär sai kasteen kesän lopulla 2016. 

Tässä kuvassa raskauskiloja jäljellä vielä 5 kg.

Pihatöitä, lasten kanssa puuhastelua, välillä juoksemista, töissä käyntiä. 

Tämä kuva otettu toukokuussa 2017.

Ja tässä minä tänä päivänä.

Kun mä näitä kuvia ekaa kertaa ikinä aloin katselemaan taaksepäin, niin mä tajusin, kuka mun itsetunnon on välillä syönyt.

Minä itse.

Arvostelemalla omaa temppeliäni, vartaloani, joka kuitenkin on synnyttänyt kaksi lasta. 

Aivan turhaa arvostelua.

Mutta arvatkaa kuka mun itsetuntoa on aina kohottanut?

Mutta kyllä mua nauratti. Se totuus, että mun mies on joka kuvasta; "Tuossa sä näytät hyvältä. Ja tuossa myös! Olit söpö raskaana!" 

Eli mitä tästä opin?

Pidä hyvät ihmiset lähellä.

Huonot ihmiset syövät itsetunnon.

Olkaamme siis hyviä itsellemme.

Eija