Syyskuun Livbox!
Ja nyt kurvataan suoraan Boxin syövereihin.. :)
Syyskuun teemana oli bloggaajien lempparituotteet. Boxi saapui kuluneen viikon perjantaina, valitettavasti pääsin vasta tänään tekemään siitä postauksen.
Samalla ajattelin esitellä muutaman blogin, jota myös itse seuraan.
Joka kuukausi boxi jakaa voimakkaasti mielipiteet. Toinen tykkää, toinen kokee rahojen menneen hukkaan boxin myötä. Olisi kiva tietää, mitä tilaaja odottaa, kun hän saa boxin? Itse toivoin tässä laatikossa olevan meikkejä, koska viimeisessä kahdessa boxissa niitä ei ole ollut. Toivoin myös, että yllätyksenä olisi jotain selektiivistä kosmetiikkaa. Myös tämä toive toteutui. Oli niin tai näin, jokaisessa boxissa on ollut aina jotain, mistä olen kovin ilahtunut. Mukana on tullut myös paljon sellaista kosmetiikkaa, joita en ole raaskinut ostaa. Itseäni ei ole häirinnyt tuotteiden koko. Mielestäni on ymmärrettävää, että eihän jokainen tuote voi olla normaalikokoinen! Muutenhan mun postilaatikko sais olla normaalia suurempi :) Tietysti itselleni kertyy niin paljon kosmetiikkaa kokeiluun, että on jopa ihan mukavaa, kun saa joitain pieniä tuotteita kulutettua loppuun.
Aloitetaas tuotteiden esittely:
Ostolakossa -blogia kirjoittava Virve oli valinnut boxiin Dermalogican puhdistuspulverin kasvoille. Arvasin, että Virve valitsee boxiin putsarin! :) Tuote oli hyvä valinta, itselleni tuttu tuote.
Olen kuulunut jo muutaman vuoden Virven blogin lukijaksi.
Mistä pidän hänen blogissaan:
Olen erityisesti ihastunut Virven tyyliin ruotia tuotteiden raaka-aine listoja! Minut paremmin tuntevat tietävät, että olen hyvinkin tarkka raaka-aineista kosmetiikassa. Jos olet kiinnostunut katsomaan meikkikuvia, uutuus meikkien esittelyjä ja haluat ymmärtää miten raaka-aineet toimivat tuotteessa, lue Ostolakossa.
Karkkipäivä -blogia kirjoittava Sanni valitsi boxiin Carmex huulivoiteen. Monikäyttöinen huulivoide on valittu 17. kerran US #1 Pharmacist most recommended brand -palkinnon saajaksi. Olen ollut Karkkipäivän fanaattinen lukija muutama vuosi takaperin. Nyt Sannin blogi on mielestäni enemmän lifestyle blogi. Matkustelua, ruokakuvia ja meikkikuvia. Suhteellisen paljon tietoa luonnonkosmetiikasta.
Mistä pidän hänen blogissaan:
Rehellinen paneutuminen kaikkeen mistä hän kirjoittaa. Vaikka itse tykkään lukea blogeja, jotka käsittelevät vain kosmetiikkaa, niin silti Sannin blogi pysyy edelleen listallani. Hänen kirjoittaminen tuotteista on johdonmukaista ja meikkikuvat ovat kauniita! Jos et kaipaa arvosteluja tuotteista, vaan enemmän faktaa, niin kurkkaa tämä blogi!
Glitz&Glam -blogin Minna valitsi Maria Nilan Luminous Colour Masque -hiusnaamion värjätyille hiuksille. Minna yllätti! Olin jotenkin aivan varma, että hän olisi valinnut laatikkoon jonkun meikin :) Tämä yllätys oli positiivinen, hiusnaamio on tervetullut kuiville hiuksilleni.
Mistä pidän hänen blogissaan:
Kyllä ammattilainen on aina ammattilainen. Kirjoituksissa, arvosteluissa ja meikkitaidoissa näkyy, että nainen tekee ja on tehnyt tätä jo vuosia työkseen. Blogi on raikas ja kauniit meikkikuvat tulevat edukseen blogissa! Suosittelen!
MaanoMeikkaa -blogi on jäänyt huomioitta. Asia korjataan välittömästi! Maano oli valinnut mukaan Clarins Beauty Flash Balm -pikakaunistajan meikin alle. Ooh! Hieman selektiivistä kosmetiikkaa ja mun toive on täytetty! Tämä menee heti testiin :) Tuotetta voi käyttää myös kasvonaamiona 2-3 kertaa viikossa.
Nude -blogin Erikan suosikki on Lumenen kulmakarvavaha. Itse sain vaaleimman sävyn, joka ei toimi omilla kulmillani, koska minulla on luonnostaan aika tummat kulmat. Isosiskoni, joka on kaunis vaalea nainen, osti tämän ja hänelle sävy sopii kuin nenä päähän! Itselläni on meikkipakissa tästä tummempi sävy.
Mistä pidän hänen blogissaan:
Erikan blogissa on meikkejä, koruja ja kampausvinkkejä. Mielestäni kiva sekoitus kaikkea kauneudesta. Upeat kuvat, kaunis nainen, hyvä meikkaaja!
Ja lopuksi Charming Nails -Tainan valinta: Trind Nail repair -kynnenvahvistaja. Tämä kyseinen tuote on Trind:in kaikkien aikojen myydyin tuote. Tehoapu katkeileville, halkeileville ja hauraille kynsille.
Mistä pidän hänen blogissaan:
Tätä blogia olen seurannut lähes alusta asti. NYT JOS OLET KIINNOSTUNUT KYNSISTÄ, niin suuntaa katse tähän blogiin! Omasta mielestäni Tainan blogi on Suomen paras kynsiblogi. Upeita lakkauksia ja postauksia tulee lähes päivittäin. Nykyään mukana myös silloin tällöin meikkikuvia :)
Sitten vielä 3 omaa suosikkia boxista:
Naamio, pikakaunistaja ja kynsille vahvistaja.
Mitäs mieltä lukijat olitte boxista?
Eija

Kiva kuulla että pidit tuotteestani :))
VastaaPoista