Happy New Year! ! !

Vuosi vaihtuu!

2016 vuosi on kohdellut mua ihan hyvin :)
On ollut erilainen vuosi, koska olen ollut tämän kuluneen vuoden kokonaan lapseni kanssa kotona. 
Kaikkiaan vuosi on luonnollisesti ollut hyvin tunteikas, vaihderikas, mutta paljon on saatu aikaiseksi perheen kanssa.

Esikoiseni aloitti koulun, mieheni oli keskisuuressa leikkauksessa, keittiöremontti painoi päälle, irtisanoin itseni ja allekirjoitin työsopimuksen uuteen työhöni, siskoni sai ensimmäisen lapsensa, isäni lopettaa työelämän, äitini on vuodesta toiseen yhtä energinen, isosiskoni sai vakituisen työpaikan. Paljon hyvää mahtuu tähän vuoteen. 
Ja paljon tapahtumia, joiden jälkeen olen viisaampi ja vahvempi.  

Maanataina siis aloitan uuden työni.

 Jännittää, mutta odotan todella innoissani tätä uutta työtä.
Toivon, että ahkeruus ja innokkuus työtäni kohtaan näkyy myös tuloksessa.
Teen aina vuosittain itselleni tavoitteen henkilökohtaisessa elämässä ja työelämässä.
Pienet tavoitteet ovat hyvä lisä, koska niitä kohden kulkee kuin huomaamattomasti.
 Ja kun sen asetetun tavoitteen saavuttaa, olen myös palkinnut itseni. 
Ostanut tai tehnyt jotain, mistä olen pitkään haaveillut. 

Blogilleni on myös asetettava pieni tavoite.
Ja uuden vuoden lupauksen olen blogilleni tehnyt;

luvassa on enemmän meikkitutoriaaleja JA olen jo yhden videopostauksen tehnyt :)

Katsotaan miten opin käyttämään noita videoeditointiohjelmia vai riittääkö aikani oikeasti niiden opetteluun. Olen nykyään suhteellisen hyvä priorisoimaan elämässäni asioita.
 Listaan itselleni oikeasti tärkeät asiat ja kuljen niitä asioita kohti.

Perhe ja työt ovat nyt etusijalla elämässäni, mutta tämä rakas blogiharrastus ei todellakaan ole jäämässä pois! Olen niin paljon käyttänyt tunteja tähän blogiin ja mitä enemmän tätä olen tehnyt, sitä enemmän tähän olen rakastunut. Koska omassa työssäni teen niin vähän meikkejä on tämä blogi täysin oikea paikka jakaa meikkikuviani.

Näissä meikkikuvissa pääpaino on tummissa silmissä.

 Ja huomatkaa tärkeä pointti te silmälasien käyttäjät:

KULMAKARVAT!

Koska silmälasien pokat vievät aika paljon huomiota meikiltä on hyvä kiinnittää huomio siisteihin kulmakarvoihin. Siistityt kulmakarvat kohottavat katsetta ja "avaavat" silmää jättäen myös pokille ja vahvalle silmämeikille tilaa. 

Mullahan ei silmälaseja ole paitsi näitä "meikkilaseja", mutta halusin näyttää, että myös lasien käyttäjille sopii erittäin hyvin vahva silmämeikki. Moni kun meikatessa aina kiroo lasejaan, koska ne käyttäjän mielestä vievät todella paljon voimaa silmämeikiltä.

Toinen vaihtoehto on korostaa kulmat ja huulet. 
Valitse joku tummasävy huuliin ja vahvista kulmia rohkeasti. 

"PowerBrows" ja todella tummat mattahuulet ovat täydellinen pari :)


Peruukki: Wish
Kulmat: Anastasia Beverlyhills DipBrow sävy Chocolate



Käytin tähän silmämeikkiin Flormar:in Eyeshadow Diamonds Terracotta -luomiväriä sävyssä D02.
(Saatavuus mm. www.flormar.fi, hinta 6.95€)


Näiden meikkikuvien myötä haluan toivottaa teille kaikille lukijoilleni 
OIKEIN IHANAA JA TOIVEIDEN TÄYTTÄVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017!

Ja muistakaa:

Tärkeintä on aina tehdä töitä niinkuin mestari!

 <3 Eija

Kommentit

Suositut tekstit