Vain nöyrä voi oppia ja muuttua
Siinä missä sosiaalisessa mediassa pyörähtää aika ajoin vitsauksia siitä, että ihmisiltä on ottanut ja lähtenyt maalaisjärki. Ehkä itse pidän vielä pahempana nöyryyden katoamista.
Nöyryys helposti yhdistetään alistamiseen. On kyse sitten opiskelusta, työelämästä tai tunne-elämästä moni mieltää nöyryyden ylemmältä taholta tulevaan johtamisen hyötykäyttöön.
Olen armeijassa käynyt johtajakoulutuksen, joka mielestäni opetti sen, että hyvän johtajan ominaisuuksiin kuuluu myös nöyryys. Sillä nöyryys on psykologi Pelin Kesebirin mukaan kykyä hyväksyä omat rajansa ja asettaa oma persoona paikalleen ympäröivässä maailmassa. Nöyrä ihminen ei myöskään kovin paljon keskity vain itseensä.
Monet pitävät tänäpäivänä bloggaajia hyvinkin itsekeskeisinä. Se varmasti johtaa juurensa siihen, että me bloggaajat tuomme oman elämämme hyvin lähelle teitä lukijoita. Myös tuotteiden testaus ja niistä kirjoittaminen tapahtuu täysin omalla nimellä ja omilla kasvoilla. Jos on meikkiä, on itsekäs. Jos on tuotteita, on itsekäs. Ei ole todellakaan helppoa asettaa itsensä julkiseksi. Eikä varsinkaan kun on perhettä. Moni haluaakin suojella omaa perhettään julkisuudelta ja ymmärrän sen täysin. Silti blogit ovat todella suosittuja tänä päivänä. Niitä luetaan ehkä jopa enemmän kuin aikakausilehtiä. Ja silti, silläkin uhalla, että palautetta tulee, blogeja pidetään yllä ja uusia bloggaajia tulee päivittäin.
Mutta mikä tässä on täyttä totta ja mielestäni se tärkein; nöyrä menestyy työssään, sillä nöyrä menestyy myös koulussa, koska nöyrä haluaa oppia uutta. Tutkimusten mukaan jopa ulospäin suuntautuminen, tunteellisuus ja halukkuus oppia kulkevat käsikädessä nöyryyden kanssa.
Nöyryys ei tarkoita alistumista huonoihin työoloihin, huonoon palkkaan, huonoon esimieheen, huonoon työyhteisöön. Nöyryys tarkoittaa tiedostamista uuden oppimisesta ja halusta saada tietoa. Nöyrä johtaja hyväksyy myös alaisten virheet, kannustaa alaisiaan ja tukee uuden oppimista. Tiedän itsekkin, että ei ole helppoa olla nöyrä jokapäiväisessä elämässä. Eteemme tulee kuitenkin päivittäin tilanteita, joissa joudumme laittamaan itsemme etusijalle. Mutta yhteisössä toimimisessa siitä on usein vain haittaa. Yhteisössä ei ole vain "minä" vaan siinä on "me". "Meidän" tulisi olla niin iso ja tärkeä voimavara, että ymmärrämme ettemme pärjää yksin.
Itselleni paras oppi on ollut se, että minulle nöyryys on sitä, että en usko olevani parempi kuin muut. Minulla vain sattuu olemaan opittuja asioita, joita haluan opettaa eteenpäin.
Jokaisen sanan jonka sanon ääneen, tulisi näkyä käytöksessäni.
Kasvatan lapsiani myös nöyräksi. Kunnioittamaan itseään ja muita. Kokemaan asioita yksin ja yhdessä. Toimimaan ryhmässä ja kantamaan vastuun. Kantamaan vastuun siitä, että vaikka välillä toimisi yksin, osaan huomioida ympärillä olevat yksilöt.
Haluan heidän oppivan ymmärtämään omia tunteitaan.
Nöyrillä ihmisillä on usein myös vähemmän ennakkoluuloja toisia ihmisiä kohtaan. He kokevat uuden oppimisin mielekkäänä ja vanhojen asioiden kertaaminen ei ole koskaan turhaa. Se, että aina voi oppia uutta on nöyrälle ihmisille elämäntapa. Hän oppii kertaamalla ja saavuttaa päämääränsä nopeammin kuin kuoreensa tukahtuja. Kuten kaikilla kolikoilla myös asioilla on kääntöpuoli.

Nöyryyden toisella puolella on halu menestyä ja siellä on päämäärä.
Nöyrä ihminen kulkee järjestelmällisesti kohti päämääränsä ja kokee monet asiat hänelle edukseen. Jos nyt ei suoranaisesti tule etua, niin jälkikäteen nöyrä ihminen kertaa asiat ja hakee niistä positiiviset puolet oppien niistä myös aina uutta.
Nöyryydellä on myös rajansa. Nöyrä voi liian ahtaalle jouduttuaan kokea ahdistusta ja asioiden käsittely on mahdotonta kääntää itselleen edukkaaksi. "Minua on nöyryytetty" on tunne, joka voi johtua työelämässä vääränlaisesta johtamisesta. Johtaja voi rankaista, alistaa ja hyötyä alaisten virheistä vain koska hän ei ole koskaan itse ollut nöyrä. Nöyryyden tunne johdetaan usein myös väärin palautteeseen. Jos palautetta annetaan, niin sen tarkoitus ei ole nöyryyttää. Palautteen saajan on löydettävä palautteen takaa johtajan hyvyys. Asiallisella palautteella haetaan vain alaisesta parempaa puolta esiin. Asiallisella palautteella saadaan ihmisistä uusia ulottuvuuksia esille, joita he ei välttämättä edes itse tienneet omaamansa.
On tärkeintä oppia ymmärtämään mikä itsessään on arvokasta. Minä arvostan itsessäni empaattisuutta, huumorintajua ja rakkautta elämistä kohtaan. Mutta älkää luulko, että kaikki tämä ymmärrys on tullut vain eräänä kevätaamuna mieleeni. Ei. Se on vaatinut paljon töitä myös epäonnistumista ja rakastumista. Opettelemista tunnistamaan omat virheensä. Ja mikä tärkeintä; oppia elämään virheidensä kanssa.
Vain nöyrä voi oppia ja muuttua.
Nöyryys on arvo.
Ihanaa pääsiäistä kaikille.
Eija <3

Minulle arvokasta ovat samat asiat kuin sinulle. Rakastan rakkautta ja olenkin onnekas kun saan sitä kokea ja jakaa. Elämä pistää nöyräksi ja se on hyvä. Silloin oppii arvostamaan niitä asioita, joilla oikeasti on merkitystä.
VastaaPoista