Huomenna se alkaa...
Hou hou hou!
Se tulee taas. Ihan just. Joulukuu!
Mä oon just se, joka laulaa jo marraskuun alussa joululauluja. Ja joka leipoo tonttulakki päässä pipareita lasten kanssa. Se, joka virittää kaikki mahdolliset jouluvalot kotiinsa.
Ja tekee kaikki joululaatikot ihana alusta asti itse; kuorin lantut, liotan niitä yön yli ja perunaloota tehdään vasta aaton aattona yöllä, että se on jouluaattona täydellistä.
Jouluhörhö siis :)
Mun lapsuudessa on aina ollut ihanat joulut. Äiti on tehnyt vaikka mitä ja hyvää ruokaa, leiponut kaikki itse ja tehnyt joulun kotiin koristeilla. Mä rakastan joulua! Siinä on jotain todella mystistä, rauhallista ja saa olla perheen kanssa. Tiedän, että monet eivät koe joulua tällaisenä.
Meillä joulut on todella rauhoittumista ja perheen kanssa yhdessä oloa.
Meillä on ollut hyvinkin tiukka sääntö joululahjojen suhteen. Lapset saavat toivoa pukilta (uskoo pukkiin ken tahtoo) yhden lahjan. Lahja on ollut usein joku hieman suurempi, esim. arvokkaampi legosetti yms. Ja se toimii meidän perheessä hyvin. Tietty sukulaisilta ja kummeilta tulee myös muita lahjoja, mutta nyt jo poika sanoi, että hän tietää, mitä hän toivoo lahjaksi. Ja yksi toive sieltä tuli :)
Mutta mitäs joulukalenterit?

Mulla on elämässäni ensimmäistä kertaa ihan käsittämättömän hieno joulukalenteri!
Oon jotenkin aikaisempina vuosina onnistunut syrjäyttämään nuo kosmetiikkaa sisältävät joulukalenterit, mutta nyt liian useasti törmäsin Look Fantastic:in Beauty Secret -kosmarikalenteriin.
Sen kotiuttaminen ei tosin mennyt ihan reiluinta kautta. Ja nyt kerron siitä miten sen itselleni hankin.
Siis mitään rikoksellista paljastusta ei ole luvassa :)
Siis mitään rikoksellista paljastusta ei ole luvassa :)
Olin lokakuussa päättänyt ostaa miehelleni LAHJAKSI olutkalenterin. Googlettelun tulos tuotti hedelmää ja Ranskasta löytyi hyvinkin pätevä olutta sisältävä kalenteri. Päätin kerrankin olla hyvin ajoissa liikkeellä, koska olin kuullut kyseisten kalentereiden sulautuvan pois hyllyiltä hyvinkin nopeasti. Noh. Tilasin kalenterin, yllätykseksi miehelleni. Maksoin siitä postikuluineen n. 75€ ja olin todella innoissani kun kerrankin minulla olisi hänelle OIKEASTI kiva yllätyslahja. Kenen mielestä sitten kaljakalenteri ON kiva lahja.
Eräänä viikonloppuna lapset olivat hoidossa ja päätimme avata viinipullon. Se on aina kiva idea, siinä samassa kerrataan viikkokuulumiset. Jotenkin, parin lasin jälkeen, mulla lipsahti suuri sammakko suusta ja kerroin sen iloisen yllätyksen! Siis paljastin TAAS lahjan! Teen sen aina. Ei mua oo vaan luotu salaamaan mieheltäni mitään. Noh, mieshän tottakai siitä ilahtuneena alkoi tenttaamaan, että minkälainen kalenteri on ja mitä oluita se sisältää. Kerroin kaiken. Hinnan. Koska tilasin kalenterin. Ja koska kalenteri mahdollisesti saapuu. Siinä samassa aloin ivaamaan, että ei mulla ole koskaan ollut sellaista kosmetiikkakalenteria.
EI KOSKAAN.
EI KOSKAAN.
Mies sitten kysyi, että mikä se sellainen kalenteri on minkä haluaisin ja mitä se maksaa? No Sen saa tilattua Englannista ja se maksaa 91€ postikuluineen. Ihan järjetön hinta.
Ja siitä minuutti, googlasin kalenterin, siitä minuutti, laitoin sen ostoskoriin, siitä minuutti, mies maksoi sen.
Menikö tää ihan just niinkuin piti?
Ooh, vähän masentaa.
Ostin lahjan.
Paljastin sen.
Halusin lahjan.
Sain sen.
Joskus oon vaan niin säälittävä. Vai ovela? En tiedä.
Ja nyt mun siskot ajattelee siellä ruudun toisella puolella;
YLLÄTYS, EIJA! :)
Mutta tässä se nyt on!
Ja hei. Huomatkaa luukku nro 25! 25! Just kun luuli ettei voi enää jouluaaton jälkeen saada lahjoja, niin tuo on isoin luukku :)

Sen pituinen se avautuminen sitten.
Ihanaa, ihanaa joulun odotusta teille kaikille!
Huomenna startataan tämä kalenteri :)
Eija
Ihanaa, ihanaa joulun odotusta teille kaikille!
Huomenna startataan tämä kalenteri :)
Eija
Naisella kuu-luu olla kosmetiikkakalenteri! Itse kuulin tuosta liian myöhään, minulla on Kicks'istä ostettu Cliniquen kalenteri mutta tuo olisi ollut niin kiva 💕 Huono omatunto pois. Samaten, jos olisin tuosta olutkalenterista kuullut ajoissa, mies olisi niin saanut sen. Työkaveri osti sen itselleen. Joskus kuuluu aikuistenkin olla lapsia ja hemmotella itseään. Pus!
VastaaPoista