Vedenpitäviä unelmia

Hei ihanat uskolliset lukijani!

PITKÄSTÄ AIKAA! 

Pahoittelut huomaamattomasta poissaolosta :( 

On ollut superkiire. Ja sitten kun ei ole ollut kiire, olen kieltämättä voinut henkisesti välillä huonosti. 

4.4. tuli vuosi kuluneeksi isän kuolemasta. Elämä on jollain suhteella tasaantunut, mutta jollain suhteella se ei ole tasaantunut. Kevät oli isälle uuden alku, hän meni edestakaisin kalastusvehkeet kainalossa :)

Edellinen vuosi meni sumussa.

En muista oikeastaan juuri mitään viime kesästä. Silloin tällöin suhahtaa mieleeni joitain kesäisiä muistoja, mutta aikamoinen musta-aukko tuo viime kesä on.

Nyt on ollut taas niin hirveä ikävä isää, että on ollut mahdotonta tuottaa mitään järkevää tekstiä tänne blogin puolelle. 

Haluan vielä näin julkisesti kiittää ystäviäni huolenpidosta. 

Kiitos kun välitätte.

Näköjään oma tapani "selviytyä" tästä ahdistuksesta on ollut töiden tekeminen. En tunne, enkä ole masentunut, rakastan työtäni, asiakkaitani ja opetusta, kiitos siitä että saan sitä tehdä ja välillä siirtää ajatukset vain ns. narikkaan :)

Tälle kesälle ei ole mitään suunnitelmia. Se on vedenpitävin unelma tällä hetkellä, elää kesä ilman mitään suunnitelmia. 

Saada olla lasten ja miehen kanssa kotona.

 Ja isän kalastusveneen ajattelin kuitenkin laskea veteen.

Vaikka se verottaisi taas litran kyyneliä.

Ei kyllä edes hävetä myöntää, että kevät on ollut henkisesti raskas. On ollut varmasti oma selviytymiseni saada jutella asiakkaiden ja oppilaiden kanssa rehellisesti tuntemuksistaan.

 Kukas tässä nyt supermies oikeasti olisi?

Ensi viikolla  äitienpäivänä tiedän kyllä mitä kaipaan.

Isän ääniviestiä perheemme yhteiseen ryhmään puhlimessa:

"No niin, onnee ny kaikille tytöilleni äitienpäivänä."

Kyllä se taas tästä. 

Ja blogia päivitän nyt seuravaaksi jollain muulla asialla.

Kiitos ja anteeks.

Eija