SHINE baby SHINE!
KYLYMÄ!
Niin kylmä!
Blogin kulisseissa taas tapahtuu.
Muistatte varmaan kun sanoin itseni irti vakituisesta työsuhteestani kesäkuussa.
Irtisaunoutumiseen oli muutama hyvin painava syy ja nyt olen siis ollut karenssiajalla, koska sanoin itse itseni irti. Onnekseni voin todeta, että asiat ovat menneet todella nopeasti eteenpäin, en ole jäänyt paikalleni makaamaan, vaan vauhdittanut työasioitani parhaani mukaan.
Eilen sain vihdoin Y-tunnuksen!
Perustin toiminimen ja aloittelevana yrittäjänä täällä nyt olen :)
En voisi olla enempää innoissani ja samaan aikaan todella jännittynyt, sillä vakituinen tulonlähde on ollut elämässäni todella tärkeä kulmakivi. Kenelle se ei olisi.
Ja nyt kun yrittäjän arki alkaa, niin tottakai edessä on paljon uutta tuntematonta paperityötä, markkinointia, epäsäännöllisiä työaikoja, epäsäännöllisiä tuloja. Mutta haasteeseen on hypätty, enkä suinkaan pää edellä. Kyllähän tuo yrittäjyys on ollut itselleni monta vuotta vaihtoehto.
Mutta siis. Meikkauksia (ja meikinopetuksia) yksityisille asiakkaille, yrityksille, tv-kuvauksiin, elokuviin teen toiminimellä, joten jos koet tarvetta tulla meikatuksi, niin minuun saa ottaa yhteyttä :)
Teen töitä joustavasti ja tällä hetkellä tilauksia on tullut jopa Hämeenlinnasta asti, mihin lähden syyskuun lopulla tekemään häämeikin.
Muutoksia elämässä siis.
Onhan ne aina uudistavia.
"Jos elämäsi on tylsää, teroita se!"
Mutta sitten kun vielä oppisi elämään niinkuin opettaa :)
Viime postauksessa kirjoitin syksyn 2017 meikkitrendeistä ja mietinkin, että kuinkahan moni lähti ostamaan uusia mattahuulipunia ja hyvää puuteria kasvoille nyt kun mattaisuus tulee takaisin muotiin.
Arvatkaas mitä itse ostin?
NO SHIMMERING PUUTERIN TIETYSTI! :)
Eli kuultoo, kiiltoo ja vielä kerran kimallusta.
Aa että.
Mietin muutaman kerran, että en kai mää nyt enää tähän aikaan osta kiiltopuuteria. Eihän se nyt oo enää syksyllä muodissakaan. Mutta kun olin kuudetta kertaa käynyt kumartamassa tämän herkun edessä, sujahti se vaivatta kassan kautta laukkuuni.
Kyseessä on siis Urban Decay:n Illuminated Shimmering Powder.
Harakkaa kiinnosti myös tuo pakkaus! Ihana, pehmeä, lyhytkarvaisen samettinen rasian pinta.
Tätä täytyy aina välillä käydä silittämässä meikkikaapissa :)
No eihän tuo samettisuus nyt onneksi ainoa meriitti ostoon ollut, vaan tuo kuulto...
täydellinen.
Täydellinen.
Tätä voi siis käyttää kasvoille ja vartalolle. Itse laitoin sormella kevyesti kuultoa luomille ja voi että kyllä kuulkaa loisti silmät!
Täydellinen lämmin sävy keltapohjaiselle ja ruskettuneelle iholle.
Joko nyt sanoin tarpeeksi monta kertaa sanan täydellinen???
Hinta tosin hirvitti, Sokokselta 38€ rasiasta, jossa on lyhytkarvainen pinta ja rasia, jota en tule koskaan saamaan kuluttettua loppuun.
Nooh, nyt se on hommattu.
Ja onhan se upea.
Valoa, kuultoa ja iloa päiväänne!
Eija
Onnea uuteen ihana Eija! ❤️
VastaaPoistaSinä sovit täydellisesti yrittäjäksi. Ja kun olet saanut vielä täyden tuen K:lta, niin tuosta tulee loistava juttu.
Ja mahtavaa, että sinä ammattilaisena "uhmaat" mattatrendiä. Jos hohto ja kuulto on sun sun juttu, niin anna kuultaa. Varmasti me sun seuraajat seurataan perässä. ��
Onnea yrittäjyyteen! Upea UD:n highlighter.
VastaaPoista