keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

KonMaritin mun elämän?

Hellou!

Olenkohan nyt KonMarittanut mun elämäni uuteen (parempaan?) järjestykseen?

No siitä kun ei tiedä vielä, hyppään kelkkaan ja katson tämän kortin!

Niinkuin moni tämän aamun facebook päivityksestäni huomasi, olen ensimäisellä kesälomapäivällä (aurinko paistaa, kiitos siitä!) ja ajattelin kertoa hieman tulevaisuuden suunnitelmistani tarkemmin.

Olen monta vuotta työskennellyt toisten palkkalistoilla, mutta haaveillut yrittäjyydestä. Olen lukenut kirjallisuutta aiheesta, mielestäni kääntänyt muutaman kiven ja kannon yrittäjän hyvistä ja huonoista puolista, mutta "vasta" nyt siihen konkreettisesti aloittanut tapahtumat. 


Irtisanouduin päivätöistäni.

 Tämä on tietty ystävissäni aiheuttanit puolesta ja vastaan kiljahduksia. Ymmärrän. Kuka tänä päivänä irtisanoutuu työstään? Paitsi ihminen, joka kokee tiettyä tyhjyyttä ja ainoa mikä avartaa hymyilemään on palkkapäivä. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö olisi tykännyt työstäni saati henkilöistä ja tuotteista joiden kanssa työskentelin, vaan se jatkuva kaipuu meikkaamiseen ja kirjoittamiseen.

Otin siis riskin, tietoisen riskin. 

KonMaritin siis mun elämäni niinkuin me mun pikkusiskon kanssa naurettiin! Te joille KonMaritus ei ole entuudestaan tuttu juttu, niin kyseessä on Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon keksimä tavaran ja kodin raivaamiseen ja siivoomiseen keskittyvä juttu. Eli miten ja miksi raivata kaikki turha tieltään ja miten ja miksi nauttia niistä mitä on jäljellä?

Ja asiahan oikeesti lähti siitä liikkeelle, että tarjosin pikkusiskolle vaatteita kaapistani joita en käytä. Hän vastasi mulle sanatarkkaan näin: "Joo, voin ottaa, KonMaritan ne sitten kotona. Jos en pirskahtele, niin laitan ne eteenpäin kiertoon." 

Mä olin hetken ihan hiljaa ja sanoin (anteeksi rumat sanat) sanatarkkaan näin: "Siis sä teet mitä ja jos et sä helvetti pirskahtele, niin sä laitat noi kiertoon? Mistä me puhutaan?!"

Jäätiin sitten asiasta keskustelemaan tarkemmin ja siskoni avasi mulle KonMaritusta enemmän ja mä sanoin nauraen, että voiko sitä soveltaa leikkimielisesti omaan elämään? Eli menin mun miehen eteen ja olin ihan hiljaa. Se alkoi nauraan. Eli pirskahteleen. Eli tarkoittaako se että, se aikoo pitää mut eikä laita mua kiertoon? :)

Avasin meikkikaapin. Alkoi hymyilyttään. Joo, mä pidän nää kaikki. Menin lasten ohi. Ne molemmat hymyili mulle. Ehkä nekin tykkää musta.

Kävelin uudestaan miehen luokse. Sanoin että haluan aloittaa bloggaajana ja meikkaajana.
Se hymyili vieläkin. 
Ja sanoi että hieno päätös.
:)

Ja niin siis tein. 


Kertokaa. Kuka muu on tehnyt joitain suuria päätöksiä elämässään ja mihin ne ovat johtaneet?
Kaikki kommentit osallistuu tämän pienen Lumenen tuotepaketin arvontaan. Osallistua voit aina 2.7.2017 asti ja maanantaina 3.7 julkaisen onnellisen voittajan nimen. Postitan paketin Suomeen.
Paketissa on:
Väritön kulmageeli, kaksi luomiväriä ja Gel Effect kynsilakka.

Eija




7 kommenttia:

  1. Voi hienoa, paljon onnea Sinulle! :)
    Minulla on haasteellinen ja ajoittain melko kuormittavakin työ, mutta nautin siitä kovasti. Ainakin nyt tuntuu hyvälle. Jos tilanne muuttuisi, uskon, että uskaltaisin hypätä uusiin haasteisiin. Päivä kerrallaan, eikö? ;)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Vau ja onnea! Joskus sitä täytyy vain kurkistaa ja kumartaa- kuten 86-vuotias ukkini neuvoi kun makasin heidän olkkarin lattiallaan miettimässä mitä elämässä tekisin. Olen pari kertaa lähtenyt tutusta ja turvallisesta työympäristöstä tutkimaan muita paikkoja: sairaalan päivystystä ja terveysneuvontaa, joista minulla ei kummastakaan ollut kokemusta - ja molemmista selvisin! Uusimpana kokeiluna lähdin lasten- ja äitiysneuvolaan josta en omaa työkokemusta ja jotka vaativat todellista mielen lujuutta ja heittäytymistä koska käymme itse läpi lapsettomuushoitoja mieheni kanssa. En tiedä, jääkö tähänkään työhön, mutta päätin uskaltaa kokeilla ja katsoa minkä kortin se minulle näyttää ja astuin mukavuusalueeni ulkopuolelle 100%. Useimmista paikoista ja asioista kun pääsee eroon, niin ei auta kuin yrittää:) Johanna.rosenberg@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa Eija! Täällä myös viimevuosi oli oman elämän KonMaritusta.. ensin kaupattiin oma koti pois ja myöhemmin tuli tehtyä samoin kun sinä nyt eli irtisanoutuminen vakkaripaikasta. Päivääkään ei oo kaduttanu! Vuosi on vasta yli puolen vuoden.. mitä sitä tän vuoden aikana ehtiikään vielä KonMarittaan �� Tsemppiä kovasti uusiin tuuliin sulle, huikeeta että uskallat toteuttaa ittees ja yrittää alalla joka on niin sun juttu! hemulila83@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Minä!Elämäntarinavaroitus����Mie oon konmarittanu elämän niin monta kertaa etten laskuissa pysy!Ensimmäisen kerran vuonna 2004 jätin koko elämän joensuussa taakse ja muutin lappeenrantaan olemaan työtön,joka poiki ihania mahdollisuuksia ja unelmatyön.Jätin kuitenkin unelmatyön ja lähin opiskelemaan ammattikorkeakouluun, ja lopetin sen koulun ja päädyin ite taideopettajaksi.Perustin kylkeen firman ja tein toista sivutyötä samassa parin vuoden ajan.Kunnes kyllästyin ja lähin opiskelemaan kampaajaksi ja muutin lahteen.Muutama vuosi kampailua riitti,muutin järvenpäähän,kokeilin uraa perintätoimistossa ja päädyin taas pariksi vuodeksi kampaamaan.Taas tuli stoppi,kokeilin hetken olla kokkina ja päädyin ohjaamaan iltapäivätoimintaa. Välissä muutamia muitakin käänteitä,mutta mitään en kadu.Itteä pitää kuunnella ja vaistoon luottaa! Hyvä sie! Ja youralohair@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Maisa: Se on just näin, että päivä kerrallaan nyt mennään! :) Mutta jokapäivä tämä päätös on vaan tuntunut paremmalta ja oikealta!

    VastaaPoista
  6. Jonsu: IHANA tuo ukkisi neuvo; kurkista ja kumarra! Nöyrästi siis eteenpäin :) Itsekkin kaksi lapsettomuushoitoa läpi käyneenä haluan toivottaa sinulle ja miehellesi paljon onnea tulevaan ja muistakaa luottaa toisiinne ja tulevaan :)

    VastaaPoista
  7. KIITOS anonyymille tsempeistä ja ehkä vihdoin ja viimein luotan itseeni, sillä ainakin saan tehdä työtä mitä rakastan <3 Kaikkea hyvää myös sinulle <3

    Sanna: No HUUH, tässä sen näkee, että kun taakseen katsoo, niin kyllä siellä on paljon iloa ja naurua, muuttamista ja myös surua. Niinkuin itsellänikin. Mutta niinkuin sanoit, itseensä ja vaistoonsa pitää ja tulee luottaa :)

    VastaaPoista