Kynsikeskiviikko!

Hellurei!

Huomaamattani aloitin tälläisen "kynsikeskiviikko" -postaussarjan.
Tästä on itselleni myös suurta hyötyä, sillä tulee tehtyä kerran viikossa käsien -ja kynsien manikyyri :) 

Vaikka itseltäni kynsiteknikon paperit kaapista löytyy ja rakenne -sekä geelikynsiä on tullut väkerrettyä, niin silti, tuo opittu taito alkaa jäädä hiukan taka-alalle. 
Kynnet tosin lakkaan ainakin kerran viikossa, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa. Viikon "huoltopäivään"  kuuluu:

-kynsinauhojen hoito
-kynsienlakkaus
-viilaus
-käsien kuorinta ja rasvaus

Päivittäin on hyvä käyttää voidetta ja vähintään iltaisin kynsinauhaöljyä.
Itse syön lisäksi päivittäin vielä ravintolisää, joka takaa riittävän vitamiinin saannin. Vitamiinit vaikuttava sekä kynsien että hiusten kasvuun.
 
Kynsinauhat tulee pitää joustavina, ettei kynnen reunaan pääse myodostumaan ikäviä ns. kynsitikkuja. Rikkonaiset kynsinauhat ovat myös aseptiikan kannalta todella ikävät, sillä kädet ovat koko ajan bakteerialtiit.

 
 Ihastuin tähän Maybellinen Color Show; Suit and Sensibility -tekstuurilakkaan.
Tekstuurilakan päälle ei levitetä päälilakkaa, koska muuten tekstuuri ei tule esille. Tietysti se lyhentää hieman kynsilakan pysyvyyttä, kun päälilakkaa ei laiteta.

Kynnellä tekstuurilakka tuntuu hieman karhealta kun pintaa kokeilee. 
Alle kannattaa aina laittaa väritön aluslakka, jotta kynsi ei värjäänny värilakasta ja värilakka pysyisi paremmin. 


Lisäsin nimettömään mausteeksi Isadoran Sugar Crush -kokoelmasta sävyn 120 Candy Crush. Jos rakastat pinkkiä, kiiltoa ja sokeripintaa, niin tämä on ehdottomasti sun lakka. Niin hattara, että! :)

Toinen juttu on sittn tälläisen tekstuurilakan poistaminen kynneltä...
Se on työlästä, mutta jos jotain hyvää haetaan vastapainoksi, niin kyllä ne hyvin kynnellä siis pysyykin :)

Mielestäni tämä Maybelinen tummanharmaa sävy on ehdottomasti yksi pikkujoulun must have -tuotteita. Eikä siinä vielä kaikki!
Tämä lakka kuivahtaa n. 60 sekunnissa. Aika jees...kun ei oo koskaan aikaa odotella kynsilakan kuivumista. Tai sitten käy se legendaarinen, oho, laitoin laukkuun vielä tavaraa ja yhden kynnen lakkaus rullaantui -efekti! Siinä sitten mietit, että otatko kaikki lakat pois vai otatko toisen lasin kuohuvaa ja yrität  vain unohtaa asian?

Näitä pohditaan siis aina keskiviikkoisin :)

Mitäs lukijat olette mieltä, esittelenkö kynsilakkauksia keskiviikkoisin?

Eija

 

 

Kommentit

  1. Esittele vaan :) onpa nätti lakkaus, tosi hyvin sopii tähän vuodenaikaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit