Kirkkautta metsästämässä!
Kysyn aina kasvohoidon alussa asiakkaan toiveet hoidosta.
Tällä hetkellä, tässä vaiheessa kesää, moni vastaa, että iho kaipaa kirkautta ja tasaisuutta.
Epätasainen ihonsävy vaivaa monia, sillä näillä leveysasteilla ihonkirjavuus ei todellakaan ole vain yhden ihmisen ongelma! Sama vaivaa itseänikin; meikinpesun jälkeen iho helposti punoittaa ja tuo punoitus voi nopeastikkin laskea paitsi poskipäiltä. Suomessa couperosa eli pinnallisten verisuonten punoitus on suuri ongelma, mutta ehkä lisäisin tähän vielä tuon epätasaisen ihonsävyn.
Tasainen ihonväri onkin se asia, jota monet naiset tavoittelevat ihonhoidossa. Uskon, että tämä on yksi syy siihen, miksi juuri korean kosmetiikka on ollut suuressa nousussa Suomessa. Korealainen iho on kaunis ja tasainen, jopa ns. lasikiiltävä. Aasian maissa tuo mainitsemani ihon kirjavuus ei suinkaan ole niin suuri ongelma ja Suomessa on pikkuhiljaa ihon hoitoa viety myös pigmenttiä vaalentavaa ja ihon sävyä kirkastavaan suuntaan.
On kuitenkin muistettava fysiologinen fakta; ihon sävyyn vaikuttaa mm. sarveissolukerroksen paksuus, verenkierron vilkkaus ja melaniini. Itselläni ihoni pohjasävy on keltainen, koska ihossani on selvästi rasvaisuutta eli talia. Rusketun kohtalaisen helposti enkä juurikaan pala auringossa.
Ihonsävyn kirkastus on mahdollista, se vaatii kyllä aikaa ja oikeat tuotteet.
Innostuin kirjoittamaan tästä aiheesta, koska käytössäni ollut yövoide on selvästi kirkastanut ihoani ja siskoni osti kokeiluun saman linjan päivävoiteen, joka sisältää aurinkosuojakertoimen.
Mulla on kaksi asiaa mistä EN yövoiteissa tykkää.
1. Voiteen erittäin rasvainen koostumus
2. Niin rasvainen koostumus, että aamulla on kiiltävä naama
Haluan että ihoni on aamulla suhteellisen mattainen, koska tahmea yövoide ei ota imeytyäkseen lainkaan yön aikana. Ja on kyllä täydellinen tunne löytää sekaiholle sopiva yövoide, jonka ansioista kasvot eivät aamulla näytä kiiltomadolta :)
Janssen Cosmetics:in Brightening Night Care on yövoide, joka tutkitusti vaalentaa ihoa. HUOM! selkeästä muutoksesta puhutaan viikoissa, jopa kaksi kuukautta aktiivista voiteen käyttöä täytyy olla takana, jotta voi sanoa tapahtuneen selkeä pigmenttimuutoksia vaalentava muutos. Ihon kirkastavuuden tosin huomasi HETI muutaman päivän köytön jälkeen. Iho oli aamulla kuultava, mutta ei öljykiiltävä. Vaalentavat aktiiviaineet imeytyvät ihoon ilman yövoidekoostumuksen ansioista. Täytyy kyllä TAAS myöntää, että todella skeptinen olin yövoiteen suhteen kun nämä testiini sain. Oikein välillä hävettää sanoa, kuinka paljon ajattelen negatiivisesti uusista tuotteista, koska purkkien mainos- ja markkinointilauseet ovat aina NIIN ylitsevuotavia. Mutta. Nyt on helppo kirjoittaa tuotteesta, jonka kirkastavasta vaikutuksesta todella tykkään!
Ja plussaa tuotteen pumppupullosta, tykkään edelleenkin enemmän kotikäytössä pumpattavista tuotteista kuin spaatteleilla annosteltavista. Tämäkin tietty makuasia :)
Hinta n. 43,40€/50ml
Tämän ihanuuden löydät lähimmältä Janssen myyjältä tai suoraan verkkokaupasta alla olevasta linkistä
Kirkkain mielin uuteen viikkoon!
Eija
***Tuotteet saatu testiin blogin kautta***
Kommentit
Lähetä kommentti