Siitä on jo 3-vuotta?

Hola!

Siitä on jo kolme vuotta kun aloitin blogin!
Ei ole klisee todeta, että aika TODELLA juoksee kuin siivillä.

Moniko muistaa miksi ylipäätään aloitin pitämään blogia?

Jos se tarina on unohtunut, niin antakaas kun kerron ;)

Olin jäämässä kolme vuotta sitten äitiyslomalle silloisesta työstäni. Olin yrityksessä, jossa tein kosmetologin töitä hoitolassa. 
Asiakkaat päivittelivät, että miten he ikinä nyt tietävät mitä minulle kuuluu ja keneltä he nyt saavat ajanhermoilla olevia ihonhoito -ja meikkivinkejä.
Eräänä päivänä vakituinen asiakkaani sanoi, että mitäs jos aloitat blogin?
Sieltä olisi mukava lukea kuulumiset ja saisi samalla meikkivinkkejä!

Aloitin melkein siitä istuvalta blogin pitämisen. Tämä on vieläkin harrastus, rakas sellainen enkä ole kaupalliseksi blogiani muuttanut. 

Kaupallisia blogeja arvostellaan tänäpäivänä aika rankalla kädellä, joten oli täysin oma valintani pysyä poissa kauppamarkkinoilta.
Vaikka tosin en nää siinä mitään väärää, että kirjoittaja saa pienen komission siitä kun mainostaa tuotteita, kyllähän tämä kirjoittaminen välillä ihan työstä käy :)

Mutta koska elämäni on tällä hetkellä "rakkaudesta lajiin" -sarjassa eli teen töitä mistä oikeasti nautin, niin olen todella onnellinen että blogin lukijat ovat lisääntyneet tasaisesti tämän kolmen vuoden aikana. Kiitos siitä teille <3

Työni sopii täydellisesti yhteen blogini kanssa. Onhan elämäni välillä yhtä "purkkimafiaa", mutta lopulta se mikä saa tätä tekemään on lukijat. Sitä kun huomaa, että mukana on niitä ihmisiä, jotka ovat kääntäneet yhdessä sen blogini ensiaskeleen. Tää on vähän kun lasta kasvattais :)
On kaaduttu ja rämmitty, on tehty blogille säännöt ja rajat, on naurettu ja itketty, on kasvettu ja opittu. Uskomattomalla tavalla tämä bloggaaminen on kasvanut osaksi elämää. 
On ollut jännittävää huomata kaupassa tuntemattoman tulevan sanomaan, että seuraa blogiani. On ollut hienoa huomata saavansa tunnustusta. 

Nyt olen ottanut taas yhden askeleen eteenpäin ja saanut ääniä tulevissa
 Inspiration Blog Awards:ssa! Aivan mahtvaa!
Kiitos todella kannustuksesta, että olette asettaneet mua ehdolle! 
Jos siis koet, että blogini voisi olla ehdolla Gaalassa, niin klikkaa allaolevaa linkkiä ja jätä ehdotuksesi:)

Jokainen ääni on todella tarpeen, kiitos nyt jo äänestäneille :)

http://www.inspirationblogawards.com/ehdota-suosikkiasi/


Halusin kuitenkin tuoda blogiin uutta ja siksi päätin aloittaa kirjoittelun viereen videoiden tekemisen. Joten jatkossa tulee myös välillä muutamia meikkivideoita YouTubeen.
Kanavani sieltä jo löytyy omalla nimelläni, tervetuloa tilaajaksi :)

Mutta koska minä ja mun pieni blogini juhlitaan nyt synttäreitä, niin tässä teille mahdollisuus osallistua blogin juhliin kommenttien muodossa.

Jätä kommentti (ruusuja, risuja, kehitysideoita yms) ja olet mukana tämän tuotepaketin arvonnassa:


Nyt on tarjolla talven kuivattamalle iholle kosteutta.

LUSH Mask Of Magnaminty kasvo- ja vartalonaamio (125g)

LUSH kosteuttava hiusnaamio (225g)

LUMENE kirkastava ja kosteuttava hoitovesi kasvoille (150ml)

LUMENE kirkastava c-vitamiini päivävoide (50ml)

AVON kosteuttava vartalovoi (200ml)



Osallistua voit aina 1.3.2018 asti. 
Postitan tuotteet Suomeen.

Eija <3


Kommentit

  1. Onnea 3-vuotiaalle! Itse tykkään lukea ihan eniten tuotearvosteluja :) taisin löytää tänne oman blogini kommenttiboxin kautta ja mukavaa että löysin :)

    VastaaPoista
  2. Mä oon kans mukan. ;-) Onneee!!

    VastaaPoista
  3. Onnittelut!
    Olen huono antamaan kehitysideoita ja tykkään jutuistasi ihan tälläisenaan.

    VastaaPoista
  4. Onnea taaperoikään ehtineelle! Tylsää vastata että jatka samaan malliin mutta on niin vaikeaa keksiä parannusehdotuksia! Uutuustuotteista on kiva kuulla ja arvonnat on tietysti ihania :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit