Saisiko olla hyytelöä?

Hola!

Piipahdin Helsingissä perjantaina.

Oli oikein antoisa reissu, kävin eräällä pr-toimistolla ja muutenkin kiertelin ja kaartelin niin paljon kuin ehdin koluten kauppoja läpi ja katsastelin syksyn ja tulevan talven uutuuksia meikki- ja ihonhoito rintamalla.

Muutamia IHANIA uutuuksia ostinkin heti mukaani ja nyt aloitetaan LUSH:in uutuus Jellynaamioista, joista jo vilautin lauantaina testauskuvaa blogini facebook -sivuilla.

Satuin itseasissa todella hyvään aikaan LUSH:in liikkeeseen perjantaina, sillä henkilökunta oli juuri laittanut nämä uutuutta höllyvät hyytelönaamiot esille! 

Bongasin todella ihanan myyjän ja aloitimme kokeilemaan viidestä eri vaihtoehdosta itselleni sopivaa vaihtoehtoa kotiin käyttööni. 

Valitse viidestä yksi; hmm. 
Hippasen vaikeaa.

Joten päätin taas sekoittaa töihini mukaan mieheni ja valitsin omalle ihotyypilleni yhden naamion ja miehelleni yhden.

Näin saan heti näkymään kahden naamion vaikutuksen.

Tässä vaiheessa mies ei siis tiennyt olevansa uhri  testiryhmässä mukana :)


Ja näin. 
Testiin päätyi miehelleni pehmentävä, raikastava ja kosteuttava (vasemmalla) 
"The Birth Of Venus. Oikein miehekäs nimi ;)

Ja itselleni "Just To Clarify" kirkastava, kevyesti kuoriva naamio epäpuhtaalle sekä tukkoiselle iholle.


"Just to Clarify" sisältää tuoreen papaijamehun entsyymejä, jotka puhdistavat ja kuorivat kemiallisesti ihosolukkoa. Lisäksi tässä raikkaassa naamiossa on hienojakoista bambua. 
Raikas, hedelmäinen tuoksu, joka jo itsessään raikastaa mieltä kun tämän naamion levittää iholle :)

Olen etsinyt itselleni kuorivaa naamiota, joka soveltuu ennen juhlameikkiä laitettavaksi kasvoille. Tämä naamio täytti nyt kaikki ne kriteerit mitä tarvitsi:
helppo, nopea, kirkastava, kuoriva, kosteuttava. Ja mikä tärkeintä; kuoriva ominaisuus ei saa olla liian voimakas, ettei iho punoita ennen meikkiä.

I-H-A-N-A!


Tämä sininen hyytelönaamio sisältää merivettä ja karrageenihyydykettä, jotka pehmentävät ihoa. Ruusu, kamomilla ja laventeli tasapainottavat ihoa. Tämä naamio sisältää lisäksi kaoliinia, joka toimii tuotteissa puhdistava ainesosana. Hyytelö ei todellakaan ollut kuivattava, vaikka kaoliinia sisältää. Teki niinkuin lupasi, pehmentää ja kosteuttaa. Sopisi mielestäni myös erinomaisesti pintakuivalle sekaiholle kerran viikossa käytettäväksi.
Tuoksu on raikas, puhdas, merellinen. 

Mies tykkäsi tuotteen tuoksusta sekä erityisesti koostumuksesta.



Tässä siis esimerkki kuvia, miltä tuo hyytelönaamio näyttää kun kippasimme sen purkista ulos. Ja tuotetta otetaan puhtailla käsillä.
Noh, tuossa esimerkki miltä näyttää mieheni kädet jatkuvan pyörätuolin kelaamisen jälkeen. Älkää pelästykö, kyllä niitä rasvataan, pestään ja hoidetaan, mutta valitettavasti kädet ovat todelliset bakteerialttiit, aina kosteat ja halkeilevat. 
Mutta koska puhtaista käsistä puhuin, niin jos joku kiinnitti huomion ja ajatteli että: "hyi hemmetti, ei noi puhtaat kädet ole!" :D


Ota Jellynaamiota murtaen pieni määrä. Me testasimme aika suurella määrällä, näytän vielä myöhemmin kuvaa kuinka paljon kasvoille laitettiin.


Hiero murrettua hyytelönpalaa yhteen käsien välillä niin kauan, kunnes tuote on kokonaan muuttunut käsissä voidemaiseksi. 



Ja levitä kauttaaltaa kasvoille.
Anna vaikuttaa 5-10 ja huuhtele lopuksi lämpimällä vedellä.
VALMIS!


Otimme näin paljon purkista hyytelöä ja se oli ihan liikaa. Puolet tuosta riittää todella hyvin.
Tuote ei tarvitse kylmäsäilytystä, vaan säilyy n. 4 kuukautta huoneenlämmössä.
Mielestäni tämä on tarpeeksi pitkä aika säilyvyyteen ilman säilöntäaineita.
Laskimme mieheni kanssa, että tuote riittäisi 5-7 kertaa naamioksi.

Suositus olisi, että naamiota käytettäisiin 1-2 kertaa viikossa. 
Ja sehän sopii :)

Me molemmat tykkäsimme erittäin paljon näistä naamioista!
Koostumus, helppous ja tuotteiden toimivuus, mitä muuta tarvitsee sanoa?!

Paitsi että kipin kapin LUSH:in verkkokauppaan,
naamioiden hinta 13,50€ ja naamiokupissa on 65g tuotetta.

UPEA uutuus!


Mitäs mieltä olette näistä uutuuksista?
Houkuttaako? :)


Eija
&
Kimmo)

Kommentit

  1. Onpas mielenkiintoisen oloisia uutuuksia! Tuo toinen näyttää ihan joltain kinuskivaahdolta :D

    VastaaPoista
  2. Todella mielenkiintoinen koostumus tuossa miehesi naamiossa :D Itse kiinnostuin tuosta kuorivasta naamiosta ^_^

    VastaaPoista
  3. Mia: Tuo koostumus tuo kyllä mieleen jonkun jälkiruoan! :D

    Salka: Noissa kaikissa naamioissa on samanlainen hyytelökoostumus! Ja siinä kuorivassa tuntuu vain levittäessä ja pois pestäessä todella kevyitä rakeita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit