torstai 4. toukokuuta 2017

ETSINTÄKUULUTUS!

Hola lukijat!

Nyt mun on ihan pakko jakaa teille yks stoori, mikä on ollut useasti mun mielessä viimeisen kolmen kuukauden aikana. En osaa konkreettisesti sanoa miksi tämä tapahtuma on hyvässä mielessä jäänyt varmasti ikiajoikseni muistiini, mutta haluan sen jakaa teidän kanssa.

Ehkä tällä tarinalla on itselleni tunnearvoa myös siksi, että olen hyvin tunteikas ihminen ja usein menenkin "sydän edellä" elämässä. Järki tulee monessa asiassa vasta myöhemmin, mutta ehkä tätä tapahtumaa ei olisi koskaan tapahtunut, jos ei pitäisi mieltään avoinna ja olisi sosiaalinen luonteeltaan. Mene ja tiedä. Mutta tämä tapahtui:

Sain viime vuoden lopulla kutsun erääseen suhteellisen suureen pr-tapahtumaan blogini kautta.


 Olin todella innoissani, mutta myös todella jännittynyt, sillä en ole kovinkaan paljon verkostoitunut muiden bloggaajien kanssa. Syy on ehkä se, että asun (hmmmmm) kaukana kaikesta ja olin ollut lapsen kanssa kotona poissa työelämästä. Mutta kutsu kävi ja lähdinkin heti innoissani varaamaan bussilippuja Helsinkiin. Aamulla kun tapahtumapäivä oli, olin aika jännittynyt kun mietin, että toivottavasti saan juttuseuraa muista bloggaajista paikanpäällä. Tapahtuman kulku oli itselleni vielä täysin arvoitus, paikalle piti vielä löytää suhteellisen nopealla aikataululla ja suunnistamalla tietysti. 
Kaikki katastrofin ainekset oli ilmoilla :)

Saavuin pysäkille hyvin kylmänä pakkasaamuna ja huomasin, että bussipysäkillä istui kaunis nuori nainen, reppu selässä ja arvatenkin myös matkalla Helsingin suuntaan. Nainen istui ja yritti selvästi peittää myös kylmyyden tunteen olemalla täysin liikkumatta. Yhtäkkiä eteemme käveli vanhempi Rouva, joka selvästi etsi jotain. Yhtäkkiä Rouva katsoi meitä ja kertoi, että hän etsii autoaan, eikä muistanut mihin sen oli parkkeerannut. Katsoimme tämän nuoren naisen kanssa toisiamme hieman epäuskoisesti ja aloimme kyselemään Rouvalta hieman tarkentavia kysymyksiä. 

Noh, rouva ei selvästi ollut jättänt autoaan meidän edessä olevalle parkkipaikalle, joten hän jatkoi saman tien matkaansa. Jäimme bussipysäkillä istuvan naisen kanssa hieman hämillen ihmettelemään tilannetta ja aloimme keskustelemaan mihin olemme tahoiltamme matkalla. Nainen oli matkalla Helsinkiin aivan kuten minäkin ja itse kerroin meneväni pr-tapahtumaan samaan suuntaan. 

Minä menin bussin alaosaan ja nainen yläosaan.

Siinä vaiheessa jo mietin, että olisi ollut mukava matkustaa ja jutella bussissa, kun kerran meillä on sama määränpää ja matkakin kestää pitkälle kaksi tuntia. Mutta sitten uppoudin syömään eväitä ja lukemaan. 

PR-tapahtuma alkoi ja loppui. Se oli ihan mielettömän hieno tapahtuma, juttuseuraa riitti ja sain paljon uusia kontakteja luotua. Olin todella väsynyt ja onnellinen kun raahauduin iltamyöhään odottelemaan paikalliseen ravintolaan bussin lähtöä takaisin päin. Istuin ja laskin kaikki tuotekassit viereeni ja tilasin Irish Coffeen. Istuin ja nautin lämmittävän (ja rentouttavan) juotavan ja katsahdin kelloa tietäen että kohta olisi pakko raahautua ulos hyytävään ilmaan. 

Ulkona oli todella kova tuuli ja kylmä ilta, joten otin puolijuoksua vauhtia kohti bussiterminaalia. Istuin yksinäni viimeiseen nurkkaan ja väsyneenä tuijotin kännykkääni ja toivoin ajan kuluvan super nopeasti, jotta voisin vain hypähtää bussiin istumaan. Ohitseni käveli joku.

Ohitseni kävellyt henkilö palasi takaisin. Tuijotin edelleenkin kännykkääni. Kunnes edessäni seisova henkilö kysyi: "Oliko sulla hauska ilta siellä tapahtumassa?"

Uskokaa pois, siinä oli sama nuori nainen, jonka aamulla tapasin! Nainen hymyili minulle ystävällisesti ja viittasin viereiseen penkkiin hänet istumaan. Aloimme juttelemaan naisen kanssa ja tiedätte varmasti sen tunteen, kun olisit jonkun tuntemattoman tuntenut jo entuudestaan!
Menimme paluumatkalla bussissa istumaan vierekkäisille paikoille.

Olin heti aamulla kiinnittänyt huomiota, että naisella oli selässään reppu, joka oli hieman auki, koska reppuun oli rullattu suuri kartonki rullalle. Nainen kertoi, että käy kerran viikossa Helsingissä preppauskurssilla, koska hän on hakemassa toistamiseen Arkkitehtikouluun. Hän näytti töitään mitä on tehnyt kurssin aikana ja täytyy kyllä sanoa, että olin todella vaikuttunut! Toinen toistaan uskomattoman hienoja töitä! En tiedä yhdistikö meitä ja ajatusmaailmaamme kenties tämä taiteellinen ala, mutta jotenkin ajatuksemme ja ideologiamme oli samalla aaltopituudella. Ja mikä mielenkiintoista, meillä on kuitenkin täysin eri elämäntilanteet: minulla lapsia ja aviomies ja ikääkin oli yli 10 vuotta enemmän :) 

SILTI. Silti tämä ahkera, lahjakas ja todella mukava nainen teki elämässäni hienon vaikutuksen. 

Kun tuntematon tulee juttelemaan ja lopulta tuntuu, että bussimatka Helsingistä takaisin loppui aivan liian lyhyeen. Oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia arkkitehtuurista (minä siitä mitään tiedä), mutta naisella on hienoja näkemyksiä monista asioista. Puhuimme bloggaamisesta, lapsista, miehistä, töistä, kaikesta! Kuinka vaikuttavaa ja avartavaa on keskustella maailman asioista tuntemattoman henkilön kanssa :)

Jäin vain miettimään ja sormet ristissä toivomaan, että hän on päässyt kyseiseen kouluun opiskelemaan. Tiedän missä kaupungissa hän asuu ja nyt haluaisinkin saada häneen uudelleen yhteyden, koska haluaisin antaa hänelle pienen lahjan.

Haluaisin toivottaa hänelle kaikkea hyvää ja toivonkin sydämestäni, että hän on päässyt valitsemaansa kouluun.

Ahkerille ja sydämellisille ihmisille on aina varmasti hyviä tapahtumia edessä :) 


Olkaa avoimia ja ystävällisiä, ette koskaan tiedä kuinka pienillä eleillä teette jonkun toisen onnelliseksi.

Eija



1 kommentti:

  1. Aivan ihana tarina <3 Tällaiset sattumanvaraiset kohtaamiset ovat huikeita!

    VastaaPoista