Maaliskuun Livbox!
Hellurei!
Tekis mieli vaan esitellä maaliskuun laatikko, mutta pyydetään nyt anteeksi heti alkuun.
Viime kuukausi (nyt tulee selitys!) oli perheessämme suhteellisen kiireinen, kun flunssa löysi meidän oven taakse. Siinä kun 4 henkilöä käy yhdessä ja erikseen flunssaa läpi, niin ei montaa tervettä päivää kuukauden aikana nähty. Tämän ja myös saamattomuuteni vuoksi, viime kuukauden Livbox jäi esittelemättä. Pahoittelut siitä! Siitä, että boxi jäi esittelemättä, ystävällisesti huomautti pikkusiskoni, joten ajattelin pyytää julkisesti anteeksi :)
Mutta noin. Alkuun heti synnintunnustus. Mennäänkö maaliskuun boxiin?
Joka oli muuten HYVÄ!
Ensinnäkin se, että boxissa oli viisi tuotetta, joista neljä oli täysikokoisia.
Maaliskuun boxi oli koottu muutaman bloggaajan suosikkituotteista.

Aloitan esittelyn uutuudesta, joka oli jo kädessäni viime viikolla kun poikkesin apteekkiin.
Kun BB ja CC -voiteet ovat niittäneet oman polkunsa kosmetiikkamaailmaan, olen odottanut jännityksellä, milloin tuotteeseen ämpätään yli +30 aurinkosuojakerroin.
Ja nyt se on tehty: Eucerin Sun Creme Face Tinted CC Medium SK 50!
(ovh. 22,50€)
Harmikseni sävy medium muuttui iholla aika tummaksi, joten täytyy odotella rauhassa kun ihoni hieman saa päivetystä. Tästä on myynnissä myös sävy Light. Noh, ihastuin siihen, että tuote ei tuoksu "aurinkovoiteelta". Tiedätte varmaan sen voimakkaan tuoksun mikä monissa SPF -tuotteissa on. Lisäksi tällä tuotteella saa ihonsävyn tasoitettua ja mikä parasta: täydellinen aurinkosuoja. Olen varmaan maininnut, että en ota koskaan aurinkoa. Suojaan ihoni ja teen paljon pihatöitä kesäisin, siitä saa ihan tarpeeksi rusketusta. Tuoteessa lukee teksti "ei-komedogeeninen" mikä Suomeksi tarkoittaa, että tuote ei tuki ihohuokosia, joten tuote soveltuu myös seka/rasvaiselle iholle. Mielenkiintoinen uutuus!
Cutrin Sensitive Multispray (ovh. 15,90€).
Kampaajani kehui tätä tuotetta! Sanoi sen olevan hyvä pohjasuihke kaikille kampauksille. Testiin menee ehdottomasti. Nyt hiukseni ovat aika paljon lyhyemmät, en usko että kiharakampausta tarvii tehdä hetkeen, mutta kyseisessä tuotteessa on lämpösuoja, siitä plussaa. Tuote lupaa antaa kampaukseen volyymia, kiiltoa ja tukea.
Lisäksi tämä SENSITIVE -perhe on ensimmäinen, jolle on myönnetty Allergiatunnus.
Dermosil Trio Kulmaväri (ovh. 6,90€)
Itselläni on aika suppea kokemus Dermosilin meikeistä. Paletti näyttää hyvältä, mukana pieni sivellin ja peili. En muista koska viimeksi olen käyttänyt puuterivärejä kulmilla, mutta testiin menee tämä setti. Mukana siis kaksi ruskeaa mattasävyä ja vaalea sävy, jolla voit korostaa kulmaluuta.
Tuote on hajustamaton, joten sopii herkkähoisille.
Lumene Longwear Blur Meikkipuuteri SK15 (ovh. 17,90€)
Voi että! Tämäkin ihanuus on ollut käsissäni kaupassa vaikka kuinka ja monta kertaa, mutta jokainen kerta olen arponut sen tarpeellisuutta. En todellakaan ole meikkipuutereiden suurin fani, mutta tälle olen halunnut antaa mahdollisuuden. Ja nyt se saa mahdollisuutensa! Itselleni tuli sävy 2 Hunajapilvi, joka oli just passeli iholleni. Levitin tuotetta kabukilla, en ole koskaan pitänyt tuotteen mukana tulevista puuterivipoista. Kabukilla sain tasaisen ja ohuen kerroksen kasvoille. Tuotteen peittokyky on 2/5, mutta mielestäni tämä puuteri häivytti kohtalaisesti ihohuokosia. Tein lähempää katselua peilistä ja huomasin, että puuterissa on pieni hohde eli tähän on lisätty mikrohelmiä.
Suosittelen erityisesti tasaiselle, nuorelle iholle päivämeikiksi nestemäisen meikkivoiteen sijaan.

Jäljellä on vielä Vichy Idelia Skin Sleep Yövoide. Tästä oli boxissa näytekoko.
Tämä tuote soveltuu kaikille ihotyypeille ja on koostumukseltaan geelimäinen. Tätä oli heti testattava. Levitin tuotteen illalla puhtaille kasvoille ja kävin nukkumaan. Tykkään nukkua kyljittäin tai vatsallani, joten huomasin heti, että aina kun yritin nostaa päätä tyynystä ja vaihtaa asentoa, oli kasvot "mukavasti" tyynyliinaan liimautuneena :)
Älkää nyt täysin pelästykö, tuntui vaan tahmealta nostaa kasvot pois tyynyltä. Sama tunne, jos käytätte yökäyttöön tarkoitettuja kasvonaamioita.
Aamulla kun heräsin, niin mieheni HETI sanoi, että ihoni näyttää todella hyvältä (tietämättä että olin laittanut tätä yövoidetta). WAU! Ihoni oli kuulas ja tasainen.
Menin pesemään kasvot ja muistakaa, että tämä tuote kannattaa huuhdella aamuisin pois kasvoilta vedellä. Kun pesin kasvoja, niin iholla tuntui selvästi kalvo yövoiteesta. Tuote on geelimäinen, joten sen imeytymistä kokonaan iholle on turha odotella.
Pesin kasvot ja ihmettelin, että kylläpäs käsissä on voimakas tuoksu. Kurkkasin raaka-aineet ja tadaa, sieltä löytyy kofeiini. Kofeiini piristää ja virkistää ihoa samalla parantaen pintaverenkiertoa. Tuli selvästi entiset urheiluajat (entiset!) mieleen, lämmittävä linimentti tuoksui samalta! :)
Noh, kun olin kasvoni pessyt, niin tuli seuraava TADAA -ilmiö: kasvoni alkoivat punoittaa. Outoa...punoitus meni ohi pienessä ajassa, mutta silti jäin ihmettelemään sitä...Tuote ei täysin vakuuttanut, suurella todennäköisyydellä en käyttäisi kyseistä tuotetta jokapäivä.
Tässä nyt oma mielipiteeni.
Silti kiinnostava tuote. Pakko antaa vielä yksi mahdollisuus. Pitäisikö penkoa tämän tuotteen toimivuus fysiologisesti? Mitä mieltä olette?

No mutta hei! Se on perjantai ja mulla on vaalennettu hiuksia!
Pahoittelut tästä huonolaatuisesta kuvasta, se on otettu puhelimella.
Mutta saatte vähän osviittaa, miltä hieman vaaleampi Eija tällä kertaa näyttää.
Projekti on viä kesken, kuukauden sisään lisätään vaaleita raitoja yms... :)

Eija <3
Miehisin kommentti tuli poikani suusta kun kysyin, tykkääkö hän uusista hiuksistani:
"Jos sä äiti ite tykkäät niistä, niin sitten mäkin tykkään niistä" :)
Miehet.

Kommentit
Lähetä kommentti